Siirry sisältöön

Yhteistyökumppanit

Suurin osa käytöstä poistuvista renkaista saapuu kierrätysjärjestelmäämme rengasliikkeiden kautta. Vaihtotyön yhteydessä vanha rengas siirtyy Suomen Rengaskierrätys Oy:n omaisuudeksi, eikä rengasliikkeillä ole oikeutatta luovuttaa rengasmateriaalia ulkopuolisille. 

Rengasliikkeissä tehtävä työ rakentaa vankan pohjan renkaiden kierrätykselle ja rengasmateriaalin hyödyntämiselle kiertotalouden uusiomateriaalina. Me uskomme, että kierrätys toimii parhaiten silloin, kun kuluttaja ei sitä edes huomaa.

Meidän osaamistamme on renkaan kierrättäminen ja hyödyntäminen uusiomateriaalina. Tämäkään työ ei silti onnistu yksin. Tukenamme on vahva kumppanien verkosto, jonka kanssa kehitämme renkaan kierrätystä ja hyötykäyttöä jatkuvasti.

Kuljetuskumppanit

Suomen Rengaskierrätys Oy vastaa kaikista käytöstä poistuneiden renkaiden noutokuljetuksista itse. Kuljetuksissa tukenamme on XX kuljetuskumppanin verkosto, jotka vastaavat renkaiden keräämisestä alueellisesti eri puolilla Suomea. 

Runkomiehet

Suomen Rengaskierrätys Oy solminut niin sanotun runkosopimuksen, käytöstä poistettujen renkaiden uudelleenkäyttöön ja hyödyntämiseen erikoistuneiden yrityksien kanssa.

Näiden Yritysten tunnuksena on runkomieskortti. Se oikeuttaa yritykset työskennellä Suomen Rengaskierrätyksen ja sen yhteistyökumppanien tiloissa loppuun käyttämättömien, pinnoituskelpoisten ja muuhun hyötykäyttöön sellaisenaan tai työstettynä soveltuvien renkaiden erottamiseksi muusta rengasmateriaalista ja niiden hyödyntämiseksi.

Viranomaiset

Suomessa tuottajavastuun toteutumista valvovana viranomaisena toimii Sisä-Suomen elinvoimakeskus (ennen Pirkanmaan ELY-keskus. Se ylläpitää tuottajarekisteriä ja julkaisee kierrätystilastoa vuosittain markkinoille toimitetuista uusista ja pinnoitetuista renkaista sekä kerätyistä ja hyötykäyttöön toimitetuista renkaista.

TYNK

Eri aloilla toimivat tuottajayhteisöt virallistivat yhteistyönsä 29.1.2025, jolloin perustettiin Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta TYNK. Sen tehtävänä on tuottajayhteisöjen yhteinen edunvalvonta, tuottajien toimintaan liittyvät lainsäädännölliset ja toiminnalliset kysymykset sekä alaan liittyvät yhteiset tiedotus- ja koulutusprojektien järjestäminen.

Vuonna 2025 TYNK oli mukana kehittämässä kiertotalouslaiksi uudistuvan jätelain sisältöjä ympäristöministeriön asettamassa kiertotalouslakityöryhmässä ja tuottajavastuujaostossa. TYNK:n pääsihteerinä toimii Maija Hirsmäki. Puheenjohtajuus kiertää vuosittain tuottajayhteisöltä toiselle. 

Terminaalit 

Ylläpidämme seitsemää Stena Recyclingin operoimaa terminaalia rengasmateriaalin välivarastointia varten. Alueellisten terminaalien avulla kykenemme ohjaamaan rengasmateriaalin hyötykäyttöön mahdollisimman lähelle ilman turhia kuljetuksia. Terminaalit ottavat rengasmateriaalia vastaan vain Suomen Rengaskierrätys Oy:n omista kuljetuksista.

Palveluiden hankinta

Suomen Rengaskierrätys Oy ottaa hankkiessaan palveluita huomioon palvelutarjoajan osaamisen, laadun, toimitusvarmuuden sekä hinnan. Tärkeässä osassa on palvelutarjoajan maine ja riippumattomasti todistettu osaaminen kyseisen palvelun tuottajana.

Kun kyseessä on suurempi kokonaisuus, joka edellyttää palvelun tarjoajalta palvelun kokonaisuuteen nähden merkittävää investointia, avautuvista palvelutarpeista tarjouskilpailu. Tästä tieto julkaistaan Suomen Rengaskierrätys Oy:n verkkosivuilla ja yhtiön ulkoisissa viestintäkanavissa.