suomeksi in english på svenska       

Etusivu Ajankohtaista Kierrätys Lehti Kuvapankki Linkit Palaute

» Perustietoa renkaiden kierrätyksestä

» Kierrätyskohteita

» Kierrätyksessä mukana

» Lainsäädäntö

» Tilastoja

» Terminaalit ja palvelupisteet

» Noutopalvelu yhteistyöyrityksille

Suomalainen rengaskierrätysmalli perustuu valtioneuvoston päätökseen no. 1246 vuodelta 1995 sekä valtioneuvoston asetukseen no. 583 vuodelta 2004(ks. alla), joka velvoittaa renkaan tuottajan huolehtimaan siitä, että käytöstä poistetut renkaat päätyvät hyötykäyttöön. Lisäksi alta löydät vielä jätelain muutoksen no. 452 vuodelta 2004 niiltä osin, kun se koskettaa renkaiden kierrätystä.

Alkuperäinen päätös vuodelta 1995 on ensimmäinen Suomessa annettu tuottajavastuuseen perustuva päätös, josta saadut hyvät kokemukset ovat olleet rohkaisevana esimerkkinä suunniteltaessa esim. sähkö- ja elektroniikkaromun ja romuajoneuvojen kierrätystä.

N:o 583/2004

Valtioneuvoston asetus
käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ympäristöministeriön esittelystä,


kumotaan 12 päivänä lokakuuta 1995 käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä annetun valtioneuvoston päätöksen (1246/1995) 6 §,


muutetaan 1 § ja 3 § sekä 5 §:n johtolause ja 3 kohta sekä


lisätään 2 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:


1 § Tavoite

Renkaan tuottajan on huolehdittava siitä, että tässä asetuksessa tarkoitetuista vuosittain käytöstä poistetuista renkaista hyödynnetään 90 prosenttia.

Määritelmät

-----------------------
Mitä tässä asetuksessa säädetään tuottajasta, koskee vastaavasti jätelain (1072/1993) 18 g §:ssä tarkoitettua tuottajayhteisöä.

3 § Tuottajatiedostoon tehtävän ilmoituksen sisältö.

Jätelain 50 b §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa tuottajan tekemässä ilmoituksessa tuottajatiedostoon merkitsemistä varten on oltava seuraavat tiedot:

1) tuottajan nimi tai toiminimi;
2) yhteys- ja osoitetiedot;
3) yhteyshenkilön nimi ja asema;
4) yritys- ja yhteisötunnus;
5) selvitys tuottajan markkinoille luovuttamista renkaista tonneina rengaslajeittain ja liikevaihdosta sekä arvio tuottajan markkinaosuudesta;
6) tiedot tuottajan järjestämästä uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta, kuten vastaanottopaikoista, keräyksestä ja kuljetuksesta, käytöstä poistettujen renkaiden uudelleenkäytöstä, kierrätyksestä, muusta hyödyntämisestä ja käsittelystä sekä muusta jätehuollosta samoin kuin sen piiriin kuuluvien käytöstä poistettujen renkaiden lajista ja määrästä;
7) selvitys 6 kohdassa tarkoitetun uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämiseen liittyvistä sopimuksista.

Jätelain 50 b §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetussa tuottajayhteisön tekemässä ilmoituksessa tuottajatiedostoon hyväksymistä varten on oltava seuraavat tiedot:
1) tuottajayhteisön nimi tai toiminimi;
2) yhteys- ja osoitetiedot;
3) yhteyshenkilön nimi ja asema;
4) yritys- ja yhteisötunnus;
5) selvitys tuottajayhteisön edustamista tuottajista; kunkin tuottajan nimi tai toiminimi, yritys- ja yhteisötunnus sekä tuottajayhteisöön liittymispäivämäärä;
6) selvitys tuottajayhteisön piiriin kuuluvien tuottajien yhteensä markkinoille luovuttamien renkaiden määrästä tonneina rengaslajeittain ja arvio niiden markkinaosuudesta;
7) yhtiöjärjestys tai muu vastaava asiakirja;
8) tuottajayhteisön säännöt tai tarvittaessa muu selvitys, josta käy ilmi, miten velvoitteet on jaettu tuottajien kesken ja miten uusi tuottaja voi sopia tuottajavastuun hoitamisesta tuottajayhteisön kanssa;
9) tiedot tuottajayhteisön järjestämästä uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta, kuten vastaanottopaikoista, keräyksestä ja kuljetuksesta, käytöstä poistettujen renkaiden uudelleenkäytöstä, kierrätyksestä, muusta hyödyntämisestä ja käsittelystä sekä muusta jätehuollosta samoin kuin sen piiriin kuuluvien käytöstä poistettujen renkaiden lajista ja määrästä;
10) selvitys jätehuollon järjestämiseen liittyvistä sopimuksista sekä sopimuskumppaneiden ympäristöluvista sekä mahdollisista ympäristöjohtamis- ja laatujärjestelmistä;
11) Selvitys vakavaraisuuden arvioimiseksi tai tuottajayhteisön jätelain 50 c §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisesta vakuudesta.

Tuottajan ja tuottajayhteisön on ilmoitettava viipymättä Pirkanmaan ympäristökeskukselle, jos sen nimi, toiminimi tai yhteystiedot muuttuvat tai jos 1 momentin 6 ja 7 kohdassa ja 2 momentin 8 ja 9 kohdissa tarkoitetuissa jätehuoltojärjestelmässä ja sopimusjärjestelyissä tapahtuu oleellisia muutoksia. Tuottajayhteisön on lisäksi ilmoitettava viivytyksettä Pirkanmaan ympäristökeskukselle 2 momentin 8 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen ja liittymisehtojen muutoksista sekä 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetut tiedot tuottajayhteisön piiriin liittyneistä uusista ja siitä eronneista tuottajista.

5 § Tiedonantovelvollisuus

Tuottajan on ilmoitettava Pirkanmaan ympäristökeskukselle kerran vuodessa huhtikuun loppuun mennessä seuraavat edellisvuotta koskevat tiedot:
------------------
3) uudelleenkäytettyjen, aineena ja energiana hyödynnettyjen käytöstä poistettujen renkaiden määrä;
------------------

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2004.

Helsingissä 24 päivänä kesäkuuta 2004
Ympäristöministeri
Jan-Erik Enestam

Yli-insinööri
Hannu Laaksonen

N:o 1246

Valtioneuvoston päätös
käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä

Annettu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 1995

Valtioneuvosto on 3 päivänä joulukuuta 1993 annetun jätelain (1072/93) 5 ja 18 §:n nojalla ympäristöministeriön esittelystä päättänyt:


1 § Tarkoitus

Ks. yllä Valtioneuvoston asetus 583/2004 1§

2 § Määritelmät

Tässä päätöksessä tarkoitetaan:
1) renkaalla moottorikäyttöisen, hinattavan ja muun ajoneuvon tai laitteen rengasta, käytettyä rengasta tai rengasrunkoa;
2) käytöstä poistetulla renkaalla jäterengasta;
3) renkaan tuottajalla renkaan tai renkaalla varustetun ajoneuvon tai laitteen ammattimaista valmistajaa tai maahantuojaa tai renkaan pinnoittajaa;
4) renkaan myyjällä renkaan tai renkaalla varustetun ajoneuvon tai laitteen myyntiä harjoittavaa yritystä; sekä
5) renkaan kuluttajalla luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toiminnassaan käyttää renkaita.

3 § Jätehuollon järjestäminen

Ks. yllä Valtioneuvoston asetus 583/2004 3§

4 § Kierrätys ja käsittely

Käytöstä poistetut renkaat on ensisijaisesti pyrittävä käyttämään uudelleen tai muulla tavoin hyödyntämään aineena ja toissijaisesti hyödyntämään energiana.
Käytöstä poistetut renkaat, joita ei voida hyödyntää, on varastoitava erillään muista jätteistä tarkoituksena niiden mahdollinen myöhempi uudelleen käyttö tai muu hyödyntäminen.

5 § Tiedonantovelvollisuus

Renkaan tuottajan tai tuottajaa edustavan yhteisön on ilmoitettava Suomen ympäristökeskukselle kerran vuodessa huhtikuun loppuun mennessä seuraavat edellistä vuotta koskevat tiedot:
1) kotimaan markkinoille toimitettujen uusien, käytettyjen ja pinnoitettujen renkaiden määrä;
2) arvio käytöstä poistettujen renkaiden kertymästä;
3) aineena ja energiana hyödynnettyjen käytöstä poistettujen renkaiden määrä;
4) tiedot harjoitetusta tiedotus- ja valistustoiminnasta; sekä
5) muut tarpeelliset tiedot.

6 § Ympäristöministeriön valtuudet

Ympäristöministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä ja poikkeuksia 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista renkaista sekä tarkempia määräyksiä 3 §:n 1, 2 ja 3 momentissa ja 5 §:ssä tarkoitetusta velvollisuudesta.

7 § Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1996.
Ennen tämän päätöksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 1995

Ympäristöministeri Pekka Haavisto

N:o 452/2004

Laki
jätelain muuttamisesta


Annettu Helsingissä 4 päivänä kesäkuuta 2004


-----------------------

3 a luku

Tuottajavastuu
18 a §

Tuottajavastuun tavoitteet

Tuottajavastuulla tarkoitetaan 18 b §:ssä tarkoitetun tuottajan velvollisuutta huolehtia markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvän jätteen uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämisestä sekä tästä aiheutuvista kustannuksista.

Tuottajavastuun tavoitteena on luonnonvarojen kestävän käytön sekä kestävän tuotannon ja kulutuksen periaatteiden mukaisesti:

1) tehostaa jätteen syntymisen ehkäisemistä ja tuotteiden uudelleenkäyttöä;

2) tehostaa jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen tai sen osan uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämistä;

3) vähentää kaatopaikoille sijoitettavan jätteen määrää ja haitallisuutta sekä jätteistä aiheutuvaa vaaraa tai haittaa ihmisen terveydelle tai ympäristölle.

18 b §

Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja tuottajat

Tuottajavastuu koskee seuraavia tuotteita ja tuottajia:

1) moottorikäyttöisen ja muun ajoneuvon tai laitteen renkaat ja niiden tuottajat; tuottajana pidetään renkaiden tai renkailla varustettujen ajoneuvojen tai laitteiden ammattimaista valmistajaa tai maahantuojaa taikka renkaiden pinnoittajaa;

2) sanomalehdet, aikakauslehdet, toimistopaperit ja muut niihin rinnastettavat paperituotteet ja niiden tuottajat; tuottajana pidetään painopaperin ja muiden paperituotteiden valmistukseen käytettävän paperin ammattimaista valmistajaa ja maahantuojaa;

3) pakkaukset ja niiden tuottajat; tuottajana pidetään ammattimaista tuotteen pakkaajaa tai pakatun tuotteen maahantuojaa;

4) henkilöautot, pakettiautot ja niihin rinnastettavat muut ajoneuvot ja niiden tuottajat; tuottajana pidetään ajoneuvon valmistajaa tai ammattimaista maahantuojaa taikka ammattimaista välittäjää, joka toimittaa maahan ajoneuvoja kotimaisen käyttäjän nimissä;

5) sähkö- ja elektroniikkalaitteet ja niiden tuottajat; tuottajana pidetään sähkö- ja elektroniikkalaitteen valmistajaa ja maahantuojaa sekä sellaista myyjää, joka myy laitteita omalla tuotemerkillään; tuottajavastuu ei kuitenkaan koske laitteita, jotka on suunniteltu erityisesti sotilaalliseen käyttöön tai jotka muutoin liittyvät valtion keskeisten turvallisuusetujen turvaamiseen.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin, mitä 1 momentissa tarkoitetut tuotteet ovat.

18 c §

Tuottajan vastuu

Tuottaja on velvollinen edistämään 18 b §:ssä tarkoitetun tuotteen uudelleenkäyttöä sekä järjestämään jätteenä käytöstä poistettavan tuotteen tai sen osan uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon sekä vastaamaan siitä aiheutuvista kustannuksista, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Tuottajan velvollisuus voi koskea tuottajan itse markkinoille luovuttamia tuotteita ja markkinoille luovutettujen tuotteiden määrään tai markkinaosuuteen nähden kohtuulliseksi katsottavaa osuutta kaikista niitä vastaavista markkinoille luovutetuista tuotteista riippumatta tuotteiden markkinoille luovuttamisen ajankohdasta.

Tuottajavastuuseen perustuvassa uudelleenkäytössä, hyödyntämisessä ja muussa jätehuollossa on noudatettava soveltuvin osin, mitä 4 §:ssä ja 6 §:n 2–11 kohdassa säädetään yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta, 9 §:ssä jätteen kuljettamisesta ja 15 §:ssä jätteen luovuttamisesta ja vastaanottajan velvollisuudesta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin:

1) tässä luvussa tarkoitettujen käytöstä poistettavien tuotteiden ja niistä muodostuvan jätteen synnyn ehkäisemiselle, uudelleenkäytölle, kierrätykselle ja hyödyntämiselle asetettavista määrällisistä tavoitteista ja velvoitteista sekä määräajoista tavoitteiden saavuttamiselle ja velvoitteiden täyttämiselle ja niin, että tavoitteet ja velvoitteet voivat olla materiaaleittain, tuotteittain tai tuoteryhmittäin eriytettyjä;

2) tässä luvussa tarkoitettujen käytöstä poistettavien tuotteiden jätehuollolle aiheutuvan merkittävän haitan estämiseksi sekä niiden uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta ihmisen terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi tarvittavista toimista.

18 d §

Tuottajavastuun piiriin kuuluvien tuotteiden vastaanottopaikat

Tuottajan on huolehdittava niin kattavan vastaanottopaikkojen verkoston järjestämisestä 18 b §:ssä tarkoitetuille käytöstä poistettaville tuotteille, että tuotteen viimeisellä haltijalla on koko maassa kohtuullinen mahdollisuus luovuttaa käytöstä poistettava tuote uudelleenkäyttöön, hyödynnettäväksi tai muuhun jätehuoltoon.

18 e §

Tuotteen merkinnät ja purkamista koskevat tiedot

Edellä 18 b §:ssä tarkoitetun ajoneuvon tuottajan on huolehdittava siitä, että tuote tai sen osat on asianmukaisesti merkitty vaarallisia aineita sisältävien osien tunnistamiseksi. Sähkö- ja elektroniikkalaitteessa on oltava tuottajan, markkinoillesaattamisajankohdan ja erilliskeräilyvelvollisuuden osoittava merkintä.

Ajoneuvon ja sähkö- ja elektroniikkalaitteen tuottajan on lisäksi huolehdittava siitä, että tuotteen myyjät ja tarvittaessa muut toimijat saavat tarvittavat tiedot ja ohjeet tuotteesta, sen uudelleenkäytöstä, purkamisesta ja osien kierrätettävyydestä sekä vaarallisten aineiden ja osien sijainnista tuotteessa.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tuotteiden merkitsemisestä ja niiden purkamista koskevista tiedoista.

18 f §

Tiedonantovelvollisuus

Tuottajan on toimitettava Pirkanmaan ympäristökeskukselle tämän lain ja sen nojalla annettujen tuottajavastuuta koskevien säädösten täytäntöönpanon valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot markkinoille toimitetuista tuotteista, käytöstä poistettujen tuotteiden kertymästä, niiden keräilystä, uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä, viennistä tai muusta jätehuollosta sekä muista näihin rinnastettavista seikoista.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tuotekohtaisesti tarkemmin edellä 1 momentissa tarkoitetuista tiedoista.

18 g §

Tuottajayhteisö ja tuottajien muu yhteis- toiminta

Tuottaja voi huolehtia 18 c §:n mukaisista ja muista tästä laista ja sen nojalla annetuista säännöksistä johtuvista velvollisuuksistaan yhteistoiminnassa muiden tuottajien ja toimijoiden kanssa perustamalla oikeuskelpoisen yhteisön tai säätiön (tuottajayhteisö), liittymällä olemassa olevaan tuottajayhteisöön taikka sopimalla siitä olemassa olevan tuottajayhteisön kanssa. Mikäli tuottaja on liittynyt tuottajayhteisöön tai tehnyt sen kanssa sopimuksen, tuottajavastuu siirtyy tuottajalta tuottajayhteisölle, kun tuottajayhteisöä taikka liittymistä tai sopimusta koskeva ilmoitus on hyväksytty tai merkitty 50 c §:n mukaisesti tuottajatiedostoon.

Tuottajayhteisössä velvoitteet on jaettava tuottajien ja mahdollisten muiden toimijoiden kesken tasapuolisesti toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ja siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen. Tuottajayhteisön tulee ottaa osakkaakseen, jäsenekseen tai sopimussuhteeseen samoilla ehdoilla kuin sen piirissä jo oleva tuottaja, sellainen uusi tuottaja, jolle markkinoiden vähäisyyden tai muun erityisen syyn vuoksi on taloudellisesti kohtuutonta yksin järjestää kattava uudelleenkäyttö, hyödyntäminen ja muu jätehuolto.

Tuottajayhteisön on otettava 18 a §:n 2 momentissa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi tasapuolisesti huomioon kaikki taloudelliset toimijat ja heidän asianmukaiset toimintamahdollisuutensa kyseisillä markkinoilla tehdessään sopimuksia uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon käytännön järjestämisestä.

Valtioneuvosto voi päätöksellään velvoittaa tietyllä tuotealalla toimivat tuottajayhteisöt ja tuottajat yhteistoimintaan, jos se on tarpeen sellaisten rinnakkaisten uudelleenkäyttö- ja hyödyntämisjärjestelmien poistamiseksi tai muodostumisen estämiseksi, joista on ilmeistä haittaa järjestelmien yleiselle toimivuudelle tai tuotteiden viimeisen haltijan mahdollisuudelle saada toimitettua käytöstä poistettava tuote uudelleenkäyttöön, hyödynnettäväksi tai muuhun jätehuoltoon.

Mitä 2–4 momentissa säädetään tuottajayhteisöstä, koskee vastaavasti sellaista muuta usean tuottajan yhteistoimintajärjestelyä, joka huolehtii tuottajavastuuseen perustuvasta uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta ja jolla on kyseisten tuotteiden tai tuoteryhmän osalta merkittävä markkina-asema.

18 h §

Eräiden muiden toimijoiden velvollisuudet

Edellä 18 b §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen renkaiden myyjän ja muun luovuttajan on otettava uusien renkaiden ostajalta vastaan käytöstä poistettavat renkaat. Velvollisuus koskee myytävään määrään nähden kohtuulliseksi katsottavaa määrää ja ostettavia rengaslajeja vastaavia käytöstä poistettavia renkaita.

....

18 n §

Asetuksenantovaltuus Euroopan yhteisön tuottajavastuuta koskevien säädösten täytäntöönpanemiseksi

Valtioneuvoston asetuksella voidaan lisäksi säätää Euroopan yhteisön tuottajavastuuta koskevien säädösten täytäntöönpanemiseksi:

1) tässä luvussa tarkoitettujen käytöstä poistettavien tuotteiden keräystä, merkitsemistä, lajittelua, varastointia, säilyttämistä, kuljetusta, edelleen välittämistä, uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä, käsittelyä tai muuta jätehuoltoa koskevista teknisistä vaatimuksista sekä jätehuoltokustannusten ilmoittamisesta tuotteen hinnassa;

2) tuottajavastuuta koskevien säännösten soveltamisesta, jos tuotteet hankitaan ulkomailta tai viedään maasta sähköisellä tai muulla etäkaupalla.

36 §

Valtakunnalliset viranomaiset

------------------

Pirkanmaan ympäristökeskus valvoo valtakunnallisena viranomaisena tuottajia, tuottajayhteisöjä ja tuottajavastuuta koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista.

8 luku

Hyväksymismenettelyt
49 §

Toiminnan ilmoittaminen jätetiedostoon

Alueelliselle ympäristökeskukselle on tehtävä 70 §:ssä tarkoitettuun jätetiedostoon hyväksymistä varten ilmoitus:

1) jätteen ammattimaisesta keräämisestä ja kuljettamisesta;

2) jätteen myyjänä tai välittäjänä toimimisesta, jos jäte on tarkoitettu hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi Suomen ulkopuolella.

------------------

50 b §

Ilmoitus tuottajatiedostoon

Edellä 18 b §:ssä tarkoitetun tuottajan on tehtävä Pirkanmaan ympäristökeskukselle ilmoitus tuottajatiedostoon merkitsemistä varten. Vastaavasti tuottajayhteisön on tehtävä ilmoitus tuottajatiedostoon hyväksymistä varten, jolloin sen piiriin kuuluvan tuottajan ei tarvitse erikseen tehdä ilmoitusta. Pirkanmaan ympäristökeskukselle on ilmoitettava myös oleellisista toiminnan muutoksista ja toiminnan lopettamisesta sekä tuottajayhteisön jäsenten ja sopimusosapuolten muutoksista.

Ilmoituksessa on oltava riittävät tiedot ja selvitykset tuottajasta ja toiminnasta sekä käytöstä poistettujen tuotteiden uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta, joiden perustella voidaan arvioida järjestelyjen asianmukaisuus. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajan on esitettävä selvitys 18 m §:n 2 momentissa tarkoitetusta vakuudesta. Tuottajayhteisöjen ilmoituksessa on lisäksi esitettävä tarvittavat tiedot sopimuksista ja säännöistä, joiden perusteella voidaan arvioida, täyttääkö toiminta lain 18 g §:n 2 ja 3 momentissa säädetyt vaatimukset. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin ilmoituksen sisällöstä.

Tuottajatiedostoon merkitään myös ympäristöministeriön virvoitusjuomaverosta annetun lain 4 §:n ja alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 7 §:n nojalla tekemät päätökset vähittäismyyntipäällysten kierrätysjärjestelmän hyväksymisestä.

50 c §

Tuottajatiedostoon merkitseminen ja hyväksyminen

Pirkanmaan ympäristökeskus merkitsee tuottajan tuottajatiedostoon. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajaa ei voida merkitä tiedostoon ilman selvitystä 18 m §:n 2 momentissa tarkoitetusta vakuudesta.

Tuottajayhteisö hyväksytään tuottajatiedostoon, jos ilmoitukseen liitettyjen selvitysten perusteella tai muutoin osoitetaan, että:

1) toimintaa hoidetaan tämän lain ja sen nojalla annettujen säädösten mukaisesti;

2) tuotteiden ja niistä muodostuvien jätteiden uudelleenkäytössä, hyödyntämisessä ja muussa jätehuollossa otetaan huomioon tässä laissa tai sen nojalla säädetyt uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä koskevat tavoitteet ja muut velvoitteet;

3) tuottajayhteisö on toiminnan laajuus ja luonne huomioon ottaen riittävän vakavarainen asianmukaisten jätehuoltotoimenpiteiden varmistamiseksi taikka että se vaadittaessa asettaa riittävän vakuuden.

Tuottajayhteisön tuottajatiedostoon hyväksymistä koskevan ilmoituksen johdosta on tehtävä päätös. Tiedostoon merkitsemisen tai hyväksymisen yhteydessä ympäristökeskus voi asettaa tarpeellisia velvoitteita tämän lain ja sen nojalla annettujen säädösten asettamien velvoitteiden täyttämiseksi ja toiminnan valvomiseksi.

51 §

Selvilläolo- ja kirjanpitovelvollisuus

------------------

Ympäristöluvan haltijan, ongelmajätteen tuottajan, lukuun ottamatta kotitaloutta, sekä ongelmajätteen ammattimaisen kuljetuksen suorittajan ja 49 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun jätteen myyjän ja välittäjän on pidettävä kirjaa toiminnassaan syntyneen, kerätyn, varastoidun tai välivarastoidun, kuljetetun, hyödynnetyn tai käsitellyn sekä myydyn tai välitetyn jätteen määrästä, lajista, laadusta ja alkuperästä, sekä toimitettaessa jäte muualle, sen syntypaikasta samoin kuin toimituspaikasta ja -päivämäärästä sekä kuljetus- ja hyödyntämistavasta tai käsittelytavasta. Kirjanpitovelvollisuus koskee myös 18 b §:ssä tarkoitettua tuottajaa 18 f §:ssä tarkoitettujen tietojen osalta.

------------------

52 §

Viranomaisten tiedonsaantioikeus

Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä, Suomen ympäristökeskuksella ja kunnalla on oikeus pyynnöstä saada jätteen haltijalta tai muulta jätehuoltoa järjestävältä taikka roskaantuneen alueen puhdistamisvelvolliselta tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvontaa tai tehtävien hoitamista varten tarpeelliset tiedot. Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä ja Suomen ympäristökeskuksella on myös oikeus pyynnöstä saada tuotannon harjoittajalta ja tuotteen valmistajalta tai maahantuojalta tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset tiedot tuotannosta sekä siinä käytettävistä aineista ja valmistettavista tai maahan tuotavista tuotteista samoin kuin niistä syntyvistä jätteistä ja jätehuollosta. Pirkanmaan ympäristökeskuksella ja ympäristöministeriöllä on lisäksi oikeus pyynnöstä saada tuottajilta ja tuottajayhteisöiltä tämän lain ja sen nojalla annettujen säädösten täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset tiedot tuotteiden valmistuksesta ja maahantuonnista, niiden uudelleenkäytöstä sekä jätteinä käytöstä poistettavien tuotteiden ja niiden osien uudelleenkäytöstä, hyödyntämisestä ja muusta jätehuollosta.

------------------

57 §

Kiellot, rajoitukset ja muut määräykset

------------------

Jos tuottaja tai tuottajayhteisö ei ole järjestänyt tuottajavastuuseen perustuvaa uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä ja muuta jätehuoltoa tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämällä tavalla, Pirkanmaan ympäristökeskus voi velvoittaa saattamaan toiminnan lain mukaiseksi tai peruuttaa tuottajayhteisön tuottajatiedostoon hyväksymistä koskevan päätöksensä.

58 §

Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämis- uhka

Ympäristöministeriö, alueellinen ympäristökeskus tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi tehostaa tämän lain tai sen nojalla annetun säännöksen taikka Pirkanmaan ympäristökeskus tuottajavastuuta koskevien säännösten noudattamiseksi tai Suomen ympäristökeskus jätteensiirtoasetuksen perusteella antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai että toiminta keskeytetään tai kielletään.

------------------

60 §

Jäterikkomus

Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta

1) rikkoo 5 §:n 1 momentin 1, 3 tai 4 kohdassa, 6 §:n 1 momentin 6 tai 8 kohdassa, 7 §:n 4 momentissa, 17 §:n 1 momentissa, 18 c §:n 4 momentin 2 kohdassa, 18 g §:n 4 momentissa, 18 n tai 19 §:ssä, 40 §:n 3 momentissa, 50, 57 tai 73 a §:ssä tarkoitettua kieltoa taikka mainittujen säännösten nojalla annettua kieltoa tai määräystä,

2) laiminlyö 7–9 §:ssä, 12 tai 14 §:ssä, 15 §:n 1 momentissa, 18 c–18 m §:ssä, 51 §:n 3 tai 4 momentissa tarkoitetun velvollisuuden, tai

3) toteuttaa jätteen kansainvälisen siirron jätteensiirtoasetuksen 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla,

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, jäterikkomuksesta sakkoon.

Jäterikkomuksesta tuomitaan niin ikään se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo 13 §:n 1 momentin nojalla annettua määräystä taikka laiminlyö 11 §:ssä, 20 §:n 1 tai 2 momentissa, 21, 49 tai 50 b §:ssä tarkoitetun velvollisuuden.

68 §

Jäteneuvonta

------------------

Jos jätehuolto on järjestetty 3 a luvussa tarkoitetun tuottajavastuun mukaisesti, tuottajan, tuottajayhteisön ja muun taloudellisen toimijan on tarvittaessa yhteistoiminnassa kunnan kanssa huolehdittava tarpeellisista neuvonta-, tiedotus- ja valistustehtävistä sen mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella säädetään.

70 §

Jäte- ja tuottajatiedostot

Valvontaviranomaisten on pidettävä jätetiedostoa ja tuottajatiedostoa niille tämän lain mukaan tehtävistä ilmoituksista sekä niiden perusteella tehdyistä päätöksistä.

71 §

Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetyn salassapidon estämättä saa tämän lain mukaisia tehtäviä suoritettaessa saatuja tietoja yksityisen tai yhteisön taloudellisesta asemasta, liike- tai ammattisalaisuudesta taikka yksityisen henkilökohtaisista oloista luovuttaa valvontaviranomaiselle, ympäristöministeriölle, Suomen ympäristökeskukselle tai Pirkanmaan ympäristökeskukselle tämän lain mukaisten tehtävien suorittamiseksi taikka syyttäjä-, poliisi- ja tulliviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi. Lisäksi muutoin salassa pidettäviä tietoja voidaan luovuttaa tulliviranomaisille jäteverolain (495/1996) sekä virvoitusjuomaverosta annetun lain 4 §:n ja alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 7 §:n toimeenpanoa varten.

----

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2004.

Tämän lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ennen sen voimaantuloa.

Tätä lakia sovelletaan 18 b §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuihin sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin valtioneuvoston asetuksella säädettävistä ajankohdista lukien.

Jätelain nojalla annetut valtioneuvoston päätökset käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä (1246/1995), pakkauksista ja pakkausjätteestä (962/1997) sekä keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä (883/1998), ovat voimassa siltä osin, kun ne eivät ole ristiriidassa tämän lain kanssa, kunnes ne on korvattu tämän lain nojalla annetuilla valtioneuvoston asetuksilla.

Lain 18 b §:ssä tarkoitettujen tuottajien ja 18 g §:ssä tarkoitettujen tuottajayhteisöjen on tehtävä lain 50 b §:ssä edellytetty ilmoitus Pirkanmaan ympäristökeskukselle tuottajatiedostoon merkitsemistä tai hyväksymistä varten kuuden kuukauden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Määräajasta sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajien ja tuottajayhteisöjen osalta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Jätelain 11 §:n 2 momentin nojalla myönnetyt vapautukset järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymisestä ja jätelailla kumotun jätehuoltolain (673/1978) 14 §:n nojalla tehdyt päätökset kiinteistön jättämisestä järjestetyn jätteenkuljetuksen ulkopuolelle lakkaavat olemasta voimassa 1 päivästä tammikuuta 2006 lukien.

HE 152/2003

YmVM 4/2004

EV 39/2004

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/62/EY (31994L0062); EYVL N:o L 365, 31.12.1994, s. 10, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY (32000L0053); EYVL N:o L 269, 21.10.2000, s. 34, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/96/EY (32002L0096); EYVL N:o L 37, 13.2.2003, s. 24

Helsingissä 4 päivänä kesäkuuta 2004
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ympäristöministeri
Jan-Erik Enestam

04.01.2008
Rengasala hoitaa kierrätyksen yhtenäisesti
» Lue lisää

07.06.2007
Tiivistelmä Rengasfoorumista 7.6.2007
» Lue lisää

07.06.2007
Huumeet kasvava riski liikenteessä
» Lue lisää



Keräyspistehaku

Kunta / Kaupunki:


Postinumero:


» Tarkempi haku

Tulosta Takaisin sivun alkuun
Mi-tuotantoa
email
Mi-tuotantoa